Kokkauksia välimeren rannoilta ja kellarista
Monen suomalaisen tie Belgiaan vie Tanskan maan kautta, joten laitettakoon pohjoismaisen yhteistyön hengessä tänne vinkki myös Kööpenhaminasta. Siellä on sangen vähän varsinaisia kasvisravintoloita. Osassa niistäkin vegaanien kannattaa olla tarkkana, sillä ruokien valmistuksessa on saatettu käyttää maitotuotteita ja munia.
Ei liene yllätys, että Kristianian vapaakaupungissa on kasvisravintola. Lisäksi aivan keskustastakin löytyy muutama suhteellisen edullinen paikka – Tanskan hintatasoon nähden. Yksi niistä on kasvissyöjäystävällinen Riz Raz, jolla on kaksi toimipistettä. Sen välimerellisestä ja melko monipuolisesta noutopöydästä on helppo koostaa oma annos, vaikka lämmin ruoka onkin sitten selkeästi lihapitoista. Tosin yhdessä vadissa on falafel-pullia. Puffetti maksaa päivällä 79 kruunua ja illalla 89 kruunua.
Toisin kuin Belgiassa, lähes pakolliseen pulloveteen tai muihin juomiin ei ole pakko investoida, sillä pöytään tuodaan automaattisesti kannu kraanavettä. Ainakin perjantai-iltana keskustan Ströget-kävelykadun lähellä oleva paikka oli sangen täynnä varsinkin nuoria asiakkaita, mutta kahdessa kerroksessa sijaitsevaan paikkaan myös mahtuu, ja lämpimällä voi istua terassilla. Tarjoilu sujuu ripeästi ja noutopöytään tuotiin nopeasti uutta ruokaa loppuneen tilalle.
Suuren kävijävolyymin vuoksi ruuassa ja koko paikassa on hieman teollinen tunnelma.
Kompanistræde 20
auki joka päivä: 11:30 & 24:00
Nämä Spotted by locals -bloggaajat ovat paikasta kovasti innostuneita.

Vihreä kellari todella sijaitsee puoliksi maan alla. Kipeäpolviset: varokaa jyrkkiä ja kaiteettomia kivirappuja.
Melko lähellä Riz Razia on rauhallisempi kasvisruokailupaikka: vanha tuttu Den Grønne Kælder, vihreä kellari. Tilaus tehdään suoraan kassalta ja maksetaan sinne. Osa ruuista ja salaateista on esillä kylmätiskissä, joten valinta on helppoa. Tarjolla olevan ravinnon maku ja konsepti muistuttavat (hyvää) koti-pikaruokaa. Ruoka ei ollut sen enempää mautonta kuin ylisuolaista. Salaatit maistuivat tarpeeksi erilaisilta keskenään. Piirakat tulivat pöytiin tulikuumina. Nälkä lähti pienelläkin annoksella, joka maksoi 75 kruunua. Tämä on paikka jonne tullaan syömään – ei niinkään seurustelemaan tai pitämään pitkiä työlounaita - ja hyvä niin.
Aikakauslehti Euroman on todennut paikan tarjoavan terveellistä ruokaa reiluun hintaa. Lehti piti paikkaa kuitenkin hieman 80-luvulle jämähtäneenä, joten jos se jatkaa tällä linjalla on tulevaisuuden haasteisiin vaikeaa vastata. Tässä asiassa olemme yhtä mieltä Euromanin kanssa. Tästä huolimatta: jos pitäisi valita Riz Razin ja Vihreän kellarin välillä, valinta osuisi jälkimmäiseen, mikäli seurueeseen ei kuulu lihaa ehdottomasti vaativia jäseniä.
Helsinkiläis-turkulais-brysseliläis-exeteriläinen testiryhmä
Den Grønne Kælder
Pilestraede 48
auki 11-22 (maaliskuussa 2009 ulkona olleen kyltin mukaan)
ilmeisesesti kiinni sunnuntaina

