KASVISSSYÖJÄ: TAPAA BELGIALAISIA LAJITOVEREITA!
Belgian kasvissyöntiä edistävä yhdistys, vuonna 200 perustettu EVA (Ethisch Vegetarisch Alternatief) järjestää Brysselissä uudenlaisen tapahtuman nimeltään EVA Veggie Drink. Laseja kilistellään 14.10 (torstai) kello 20 alkaen Café Belgassa. (Kuvassa muuten paikan verhot, kun parempaakaan otosta ei tähän hätään löytynyt)
Epämuodollinen tapahtuma on aivoriihi, joka käsittelee mitä oletettavimmin kasvissyöntiin liittyviä aktiviteetteja. Ehkäpä paikan päällä selviää muun muassa se, missä vaiheessa on kasvisruuasta kiinnostuneille suunnatun kartan laadinta.
EVAn varsinaisista ajankohtaisista tapahtumista tunnutaan ilmoittavan enemmän järjestön facebook-ryhmässä kuin sen kotisivuilla.
Café Belgan keittiö on auki tauotta. Paikasta saa suhteellisen halvalla – ja itsepalvelun vuoksi nopeasti – myös pientä kasvispitoista purtavaa, kuten salaatteja, piirakoita, leipiä ja hedelmiäkin. Testikerroilla ruoka on ollut maittavaa. Paikalla on iso terassi. Siellä on huomattavasti vähemmän meluisaa kuin ravintolasalissa jossa on kovasta akustiikasta ja taustamusiikista johtuva kolina ja hälinä. Sinänsä koko kaunis Flagey-rakennus on näkemisen arvoinen.
Place Eugène / Flagey Plein
B-1050 Bruxelles/Brussel


