Porton solar sijaitsee Quinta de Macieirinhan maatilaan kuuluneessa talossa, joka on rakennettu 1700 -luvulla. Rakennus on siis karkeasti saman ikäinen kuin portviini instituutiona. Portin asema täsmentyi, kun Pombalin markiisin aloitteesta luotiin vuonna 1756 valtiollinen Douron viinien kauppaa ja tuotantoa säätelevä Companhia Geral da Agricultura e Vinhos do Alto Douro -yhtiö.
Portviinimarkkinat ehdittiin jo liberalisoida kertaalleen 1800-luvulla kun Companhia Geral menetti laajat yksinoikeutensa noin sadan vuoden valtakauden jälkeen. Suuri lamakausi loi uutta tarvetta säädellä tuotantoa. Vuonna 1933 perustettiin Instituto dos Vinhos do Douro e do Porto (IVDP) keräämään veroja, tarkkailemaan laatua, ja edistämään port-viinin markkinointia. Laadunvalvonta on yhä IVDP:n tärkeä lakisääteinen tehtävä ja myös markkinointi on sen ydintoimintoja.
Maisteltavaa vuodesta toiseen
Portviini-instituutin toimenkuvan mukaisesti sen viinibaarissa on aina tarjolla runsas ja kattava näyte portviinejä. Kaikkein kysytyimmät vuosikerrat ovat tosin lopussa tai saatavilla vain muutamalta tuottajalta. Toisaalta määräikäiset (10/20/30/40 vuotiaat) portit ovat hyvin edustettuina. Listoilla on myös 80 Douron alueen ´tavallista´ viiniä, koska nekin kuuluvat IVDP:n toimialaan. Kaikkien laatuluokkien hinnat ovat kaupalliseen tarjontaan verrattuna maltilliset. Halvimmat lasilliset ovat euron tai kahden euron hintaisia, kalleimmat kympistä ylöspäin.
Alkajaisiksi kannattaa pyytää juomalistaa baaritiskiltä, jos tarjoilija on tiskin takana. Siitä voi myös tilata ensimmäisen lasillisen. Toki voi myös heti valita parhaat vapaat istumapaikat ja odotella pöytiin tarjoilua. Juoman lisäksi listalla on pientä naposteltavaa kuten pähkinöitä ja juustoa. Listan saatuaan voi laatia maistelusuunnitelman, joka kunnioittaa talousarviota ja tyydyttää uteliaisuutta. Mikä perusport miellyttää eniten? Maistuisiko paperinkuiva valkoinen port vai makeampi tyyli? Olenko enemmän ruby- vai tawnyihmisiä? Miten vuosikerrat eroavat LBV, colheita-, vintage tai yhden tilan quintaviineissä? Paraneeko port loputtomasti?
Rakennuksen upea sijainti joen yllä entisellä maatilalla merkitsee, että solariin on hiukan – muttei kohtuuttomasti – matkaa keskustasta. Ensin kannattaa suunnistaa hienon Jardins do Palacio de Cristal -puiston luo. Sinne voi kävellä hipahtavaa Rua de Miguel Bombarda -katua pitkin tai tulla bussilla (esimerkiksi linjat 3, 20, 35, 37). Loppumyötäle vaatii uskoa omaan suunnistuskykyyn: seuraa puiston kaupungista katsoen oikeanpuoleisen laidan ulkomuuria Entre Quintas- katua alaspäin kulkien, kunnes näet vasemmalla pienen talon ja opaskyltin perille.
Vaihtoehtoinen reitti on suositeltavampi poistuttaessa kuin saapuessa: käänny portin jälkeen vasemmalle kohti jokea ja laskeudu loppumattomia kiviportaita ja kujia alaspäin.Polut ovat alun perin risteilleet viljelyalueiden keskellä. Niitä on kunnostettu ‘romantikon kulkuteiden´(Caminhos do Romantico) projektinimellä. Vastamäkeä taivaltanut paikallisasukas tosin puuskahti meille: “Romantiikan aika on tässä kyllä jäänyt menneisyyteen”. Lähestyessäsi Douron rantamia voit ottaa julkisen liikennevälineen tai jatkaa jalan.
Lähistön vierailukohteita
Viinibaariretkeen voi myös yhdistää oheistoimintoja. Quinta de Macieirinhan rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee Romantiikan museo, joka esittelee hienomman väen asumishistoriaa. (Museon sisäänkäynti on toisella puolella rakennusta kuin solarin). Rakennuksen hengestä kertoo, että se koitui Piemonten ja Sardinian kuninkaan Carlo Alberton viimeiseksi majapaikaksi hänen maanpakolaisuutensa aikana vuonna 1849.
Vastapäätä Quinta de Macieirinhaa eli toisella puolella Entre Quintas katua sijaitsee Casa Tait, jossa sijaitsee rahahistoriallinen museo (ilmainen sisäänpääsy). Casa Taitin puutarha todistaa vauraan portviinikauppiaan William Taitin kasvitieteellisestä innosta ja osaamisesta. Hän vaali haltuunsa päätyneitä arvokkaita puita, kuten vanhoja kamelioita, sekä rikastutti istutuksia 1800 -luvun lopulta lähtien tyttäriensä Murielin ja Dorothyn kanssa erittäin runsaalla lajivalikoimalla. Arvostetusta puutarhasta on myös komea näköala joelle.
Palacio de Cristalin puistoa vastapäätä sijaitsee vuorostaan Soares dos Reis -taidemuseo, joka on maan ensimmäinen kansallismuseo. Kasvikset pitivät äärimmäisen rauhallisesta museokahvilasta, joka on yhteydessä vilpoisaan pihapuutarhaan.
Portviini-instituutilla on lisäksi myymälä keskustan reunalla. Sen moderneissa tiloissa voi ostaa portviiniä tai Douron viinejä hyvästä valikoimasta ilman vähäisintäkään ostopainetta. Lisäpisteitä annamme myymälän siististä ja tyylikkäästä WC:stä joka sijaitsee sisääntulo-ovea vastapäätä käytävän perällä.
Solar do Vinho do Porto – Porto
Quinta da Macieirinha – Rua de Entre Quintas, 220
Avoinna: maanantaista lauantaihin 16.00-24.00
Suljettu sunnuntaisin ja pyhäpäivinä
Solar do Vinho do Porto – Lissabon
Rua de S. Pedro de Alcântara, 45
Avoinna: maanantaista perjantaihin 11.00-24.00, lauantaisin 14.00-24.00
Suljettu sunnuntaisin ja pyhäpäivinä
Loja de Vinhos do Douro e do Porto
Rua Ferreira Borges, 27
Avoinna: maanantaista perjantaihin 11.00 − 19.00
Suljettu launtaista sunnuntaihin ja pyhäpäivinä



