Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for heinäkuu 2012

Ei-niin-innokkaan leipojan juhlien pelastus löytyy Helsingin Kumpulasta. Kahvila Kapusiini taikoo tilauksesta vegaanisia herkkuja juhliin. Jos siis kakkujen väkertäminen ei innosta, kannattaa kääntyä mukavan ja (vegaani-) osaavan henkilökunnan puoleen!

Tällä hetkellä tilauslistalta vegaanisena löytyy kuvan suklaa-marjakakku, suklaamuffinseja sekä kaksi erilaista raakakakkua, jotka molemmat sopivat myös vegaaneille. Myös muut leivonnaiset onnistuvat vegaanisina, jos toiveineen ottaa kahvilaan yhteyttä ajoissa. Tällä hetkellä Kapusiini on valmistelemassa tarjoamisia muun muassa vegaanisiin häihin.

Kahvilasta saa kahvijuomia soijamaitoon valmistettuna. Kuuman kesäpäivän pelastukseksi suosittelemme mansikka-jäälattea, namsk!

Kuva

Kuvan suklaa-marjakakku sai raadissamme aikaan ihastuneita huokauksia. Kakku oli hyvin suklainen – ehkäpä hieman liiaankin tuhti, joten reunuksen kreemin olisi voinut jättää pois. Kakku oli mehevä ja kostea ja kauden mukaisesti vaihtelevat marjat antoivat kakulle ihanaa raikkautta. Tätä tilaamme ehdottomasti toisenkin kerran!

Kapusiini löytyy Kumpulan kampuksen takaa, Intiankadun ja Väinö Auerin kadun kulmasta. Eat.fi-palvelussa kahvila on saanut pääasiassa myönteisiä arvioita.

Kahvilalla ei ilmeisesti ole omia nettisivuja (emme sellaisia ainakaan löytäneet!), mutta ihania leivonnaisia voi käydä ihailemassa Facebook-sivustolla.

Kahvila Kapusiini

Puh 09 7572087

Intiankatu 23

00560 Helsinki

Avoinna

ma-pe klo 7.00-17

la-su klo 9.30-16.00

.

Mainokset

Read Full Post »

Kollektiivinen leipäuuni


Reyclart taidekeskuksessa on mahdollisuus viime kesän tapaan tehdä ja paistaa leipää kollektiivisessa uunissa. Heinäkuun 19 päivänä tehdään  pizzaa ja  26 päivä vuorossa on marokkolainen leipä. Uuni lämpiää kello 19-00.

Ilmottautuminen, lisätiedot ja osoitteen tarkastaminen: info(poistatämä)@recyclart.be / puh: 02 502 57 34 

Read Full Post »

Kivenheiton päässä Mannheimin juna-asemalta sijaitsee kasvisravintola Heller. Ravintola on  pääkadun varrella ja kävijämäärät ovat siten korkeat. Väenpaljoudesta huolimatta itsepalvelulinjat erillisiin kylmän ja lämpimän ruuan ottopisteisiin etenevät kuitenkin rivakkaasti. Takana tulevat eivät hengitä niskaan ekä kiilaamistakaan esiinny. Paikka on myös siisti.

Paikan valju kanttiiniestetiikka ei silmää hivele mutta ruokasalissa on tilaa. Erityisen miellyttävä on noin kolmenkymmenen hengen kapea terassi, jossa lorisee jonkilainen suihkulähdekin.

Ruokatarjoilu on erittäin monipuolista. Paikan isäntä mainostikin tarjolla olevan erikoisuuksia ympäri Saksaa. Raakaravintopöydän astioissa kerrotaan myös annosten sisällöt, sekä se sopivatko ne myös vegaaneille. Hellerissä käytetään myös maitotuotteita ja kananmunia, joskin niitä on vain muutamassa ruuassa.

Erityismaininnan saa laaja ituvalikoima ja hapatetut tuotteet. Lämpimät annokset on ajateltu vatsaa täyttäviksi.

Pöytää täydennetään koko ajan, joten iltasellakaan paikalle saapuva saa tuoretta ruokaa.

Kasvikset söivät lyhyen kaupunkivierailunsa aikana paikassa peräti kolme kertaa.

”This restaurant was one of the few highlights of my trip to Mannheim”, toteaa yksi arvoitsija verkolle kirjoittamassaan arvioinnissa.

Heller’s vegetarisches Restaurant & Cafe

N7, 13-15

Mannheim

Auki joka päivä

Lisätietoja täällä 

Read Full Post »

Kansallinen (vege)rillauspäivä

Nyt virittelemään grilliä, sillä 7.7 on peräti toinen kansallinen kasvisgrillauspäivä (Nationale Veggie BBQ dag). 

Read Full Post »