Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kirjat’ Category

Kirjasta on tehty sen noin 20-vuotisen olemassaolon aikana lukuisia lisäpainoksia. Kuten tyyliin kuluu, osa niistä ei ole laillisia

Koska pitkän kasvissyöjäelämän varrella kirjahyllyyn on kertynyt hyllymetreittäin erilaista kirjallisuutta aiheesta, ajattelin esitellä omia suosikkejani ja hulvattomampia virheostoksia – toivottavasti hyödyksi ja huviksi kaikille vegeille :D

Soy, not ”oi!” -kirjasta tekee klassikon ja hyvän aloittelijan oppaan se, että kaikki ohjeet ovat helppoja perusmättöreseptejä. Aineksia ei tarvitse lähteä etsimään erikoiskaupoista (joskin sekin on joskus hauskaa!). Lähtökohtaisesti kaikki ohjeet onnistuvat aina – kirjassa ei koreilla gourmet-ruuilla. Itselläni kirja kuluu käytössä erityisesti silloin, kun tarvitaan nopeasti maistuvaa vatsantäytettä eikä jaksa tuhrata keittiössä tuntikausia. Kirja siis ansaitsee paikkansa jokaisen vegaanin kirjahyllyssä!

Punk-hengessä  kirja rohkaisee muokkaamaan reseptejä itse. Ohje ei mene pilalle vaikkei kaikkia aineksia löytyisikään. Itse ”anarkistikokkina” olen saanut monta hyvää ideaa  ja myös jatkojalostanut niitä tarpeisiini sopiviksi.

Kirjan hankaluus on yhdysvaltalaisten mittojen käyttö, mutta suurinpiirtein-muunnokset oppii nopeasti. Jos jenkkikeittokirjoja harrastaa enemmänkin, kannattaa harkita yhdysvaltalaiset mittayksiköt sisältävien mitta-astioiden hankkimista. Belgiasta hyviä metallisia mittoja saa pikkurahalla esimerkiksi Dille & Camille -kaupoista.

KRK

Mainokset

Read Full Post »

Kirjatori Brysselin merimieskirkolla

Brysselin merimieskirkon kirjatori (pdf!) järjestetään lauantaina  20.3. klo 12–18. Kirjatorin aikana pappilan kahvilasta voi ostaa  keittolounasta. Yleensä tarjolla on ollut lohikeitto, tämän kerran keiton sisällöstä meillä ei ole tietoja. Hyvällä tuurilla valikoimissa on suolaista  kasvispiirakkaa.

Brysselin pappila
Rue du Luxembourg 20
BE–1000 Bruxelles
Puh. +32 2 280 0498

Lainattavien kirjojen joukossa on muun muassa tämä opus.


Read Full Post »