Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘puutarhatapahtumat’

Valeriane_FR 2013Brysselin Valériane-luomumessut järjestetään kolmatta kertaa 19-21.4. 2013. Takapiruna on jo 1972 perustettu Nature & Progrès -järjestö. Se on yksi maailman vanhimmista luomualan yhteenliittymistä. Syksyisin samanlaiset messut järjestetään Namurissa.

Brysselin messuilla esillepanijoita on yli 150. Eniten esillä on luomuruokaa ja juomaa – paikalla on myös useampi luomuruokapiste – joten nälkäisenä ja eväittä kotiin ei tarvitse palata. Vappujuhlia varten messuilta saa raaka-aineita sekä valmiseineitä ja vaikkapa luomuviiniä, luultavimmin laatikossakin.

Puutarhaan löytää perinnelajien siemeniä, taimia tai muuta mukavaa. Samoin luomuvaatteita, vegaanijalkineita kuten ranskalainen Kenka, koruja, reilun kaupan tuotteita, kosmetiikkaa sekä rakennusalan tuotteita ja palveluita esitellään ja myydään.

Perjantaina messut ovat auki klo 21.00 asti.

Testiryhmämme mielestä Tour&Taxisin näyttelytila sopii erinomaisesti messujen henkeen luoden valoisan tunnelman.

Myönteistä on, etta alle 26 vuotiaat pääsevat messuille ilmaiseksi. Muille messut maksavat 8 euroa (N&P:n jäsenet 4 euroa).

Mikä: Valériane – luomumessut

Missä: Tour & Taxis messukeskus – Avenue du Port, 86c.  1000 Bryssel.

Milloin:  perjantai 19 huhtikuuta – sunnuntai 21 huhtikuuta 2013.  Auki perjantaina 10.00-21.00, lauantaina ja sunnuntaina 10.00-19.00

MitenYhteyskartalla on vaihtoehtoja. Lähimmät metroasemat ovat Ribaucourt ja Yser.

Mainokset

Read Full Post »

Pilifleuries -tapahtuma tarjoaa mainion mahdollisuuden hankkia puutarha- tai parvekekasveja Ferme Nos Pilifsin toimintaviikonloppuna 5.-6. toukokuuta 2012. Ferme Nos Pilifs on monipuolinen toimintakeskus Neder-over-Heembeekissä Brysselissä. Siellä on tekemistä niin lapsille kuin aikuisille.

Yhtäältä maatila työllistää 110 työntekijää, jotka ovat ovat oikeutettuja tukityöpaikkaan. Kävijöille Ferme Nos Pilifs tarjoaa suurehkon puutarhakeskuksen, kahvilaravintolan, viiden hehtaarin pieneläintarhan, luomukaupan, puu-uunilla varustetun leipomon, luomuviljelyä, viherurakointipalveluja, puutarha- ja ruoanlaittokursseja sekä harjoitteluviikonloppuja lapsille.

Pilifleuries -viikonloppuna järjestetään luomubuffet, vuotuinen kasvinmyyntijippo, luomukauppaa, pieni kirpputori sekä pelejä ja puuhaa lapsille.  Tila sijaitsee sotilassairaalan (Hôpital Militaire) vieressä, pari kilometria Laekenin kuninkaanlinnasta kohti Vilvordea. Paikka on kasvisten kestosuosikki, joka esittäytyy myös Youtube -videolla (yleisesittely ja jatko-osa, ranskaksi).

Julkisista liikennevälineistä bussit 53, 47 ja 57 vievät perille. Tilalla on myös pysäköintipaikkoja. Tarkemmat saavutettavuustiedot yhteyskartalta.

Missä: Ferme Nos Pilifs. Trassersweg 347. Neder-over-Heembeek . Bryssel 1120.

Milloin: Pilifleuris -tapahtuma la-su 5.-6.05.2012 klo 10-17. Tila on toki avoinna koko vuoden, eri toimintojen aukioloajat verkkosivuilla.

Read Full Post »

Puutarhatapahtumia Belgiassa

Belgian Martat ovat laatineet listan kevään ja alkukesän puutarhatapatumista vuonna 2012. Klikkaa tästä listaan jossa on myös linkit tapahtumiin.

Lisäksi  englanninsinililjat kukkivat huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun ”sinisessä metsässä” (Hallerbos Brysselin lounaispuolella). Esimerkiksi Eupedian kirjoituksesta  saa kuvaa metsästä. Reittiohjeet on annettu vain luontoon yksityisautoilla ajaville luonnonystäville, mutta metsän reunaan on ainakin aikaisemmin päässyt myös bussilla. Täällä englanninkielinen, seikkailumieltä osoittava kuvaus bussimatkasta metsään.

Read Full Post »

Viherpeukalot ja Belgian Marttojen aktivistit ovat keränneet tietoa puutarhatapahtumista, kas tässä:

3.4.2011 Hombeek (http://www.groenbeurs.be/)

16.-17.4.2011 Plantes rares et de collection, Celles (http://www.lafeuillerie.be/)

29.4-1.5.2011 Aywiers (http://www.aywiers.be/)

6.-8.5.2011 Beervelde (http://www.parkvanbeervelde.be/)

7.-8.5.2011 Rhododendrons et azalées, Celles (http://www.lafeuillerie.be/)

3.-5.6.2011 Antiquités et decoration de jardin, Celles (http://www.lafeuillerie.be/)

10.-12.6.2011 Hex (http://www.hex.be/)

Kasveista ja luomusta kiinnostuneen kannattaa myös muistaa Brysselin luonnonmukaisuutta suosiva kauppapuutarha  Ferme nos Pilifs.

Read Full Post »