Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2011

Grão de Soja sijaitsee aivan maanantaitorin vieressä.

Espinho on pieni merenrantakaupunki Portosta etelään eli Aveiron suuntaan Portugalissa. Junamatka Portosta on varsin lyhyt ja halpa. Asema on aivan keskustassa tyylikkäästi maan alla. Espinhon varhaisimmat juuret matkailun alalla ovat 1700-luvun kylpyläturismissa. Ajan myötä kalastajakylästä tuli lomakohde. Jäljellä on vielä runsaasti art deco -henkistä liikerakentamista eliittiturismin kulta-ajoilta viime vuosisadalta. Massaturismin arvet rajoittuvat keskustan suurhotellin ja kasinon ympärille.

Nykykävijä saattaa poiketa Espinhossa maanantaimarkkinoilla, jotka ovat valtakunnan mitassakin suuret. Myös erilaiset kulttuuritapahtumat sekä uskonnolliset juhlat maallisine oheistoimintoineen houkuttelevat ajoittain runsaasti väkeä.  Kaupungin rannan pohjoislaidalta alkaa suosittu puinen kävelytie. Sitä pitkin pääsee taivaltamaan jalan Portoon (tai Portosta) asti Atlantin rantaa myötäillen (n. 15 km). Lenkkeilijä voi pitää palauttavia taukoja useissa rantakylissä ja kahviloissa reitin varrella.

Kasvisravintoloita Espinhossa sijaitsee kaksikin. Kasvikset testasivat kummankin, ja olivat tyytyväisiä. Nutriverde sijaitsee kahden kauppakadun välissä muutaman askeleen päässä Casino Solverdestä yläkaupungin suuntaan. Ravintola toimii portugalilaisittain kanttiinipohjalta. Tilat ovat puhtaat ja selkeät. Plussaa ravintola sai hienostuneesta maustamisesta. Henkilökunta oli auttavaista. Hinnat eivät päätä huimanneet eikä lounaspaketti jättänyt nälkäiseksi.

Nutriverdessa on kanttiinimeininki ja -estetiikka.

Grão de Soja sijaitsee yläkaupungissa lähellä maanantaimarkkinoiden valtavaa aluetta. Monissa suhteissa se on aivan samanlainen kuin Nutriverde: kanttiiniruokaa sekä nopea ja ystävällinen palvelu. Nutriverden annokset olivat koekäynneillä hitusen paremmin maustettuja, mutta erot eivät ole tilastollisesti suuria.  Grão de Sojan neljän vaihtoehdon listalla on (ainakin) yksi vegaanipääruoka päivittäin. Jälkiruoat vaikuttavat pääasiassa vegaanisilta.

Nutriverde
Rua 21 (Vinte e Um), nº 219, Espinho
Ma-to 12.00-15.00 / 19.00-21.30; Pe 12.00-15.00 ; Su 12.00-15.00. Suljettu lauantaisin.

Huomaa: Centro Vegetarianon sivuston kartta osoittaa Nutriverden sijainnin väärin. Jos käytät karttahakua, korvaa  “Rua Vinte e Um” osoitteella “Rua 21”. 

Grão de Soja
Rua 23 (Vinte e Três), nº 760  Espinho
Ma-La 12.00-15.00. Suljettu Su.

Lyhyt esittelymme kasvisruokailusta Portugalissa.

Mainokset

Read Full Post »

Contigo -verkkokauppa mainostaa itseään Euroopan suurimpana reilun kaupan online-puotina.  Lisäksi sillä on runsaasti kivijalkakauppoja Saksassa. Toistimme äskettäin viimevuotisen ostostestimme ja tilasimme valikoiman tuotteita Helsinkiin. Valitsimme testiin monenlaista luomukahvia, pari luomuteetä, ja Zotterin luomusuklaata. Contigon kahvit ja teet ovatkin melkein poikkeuksetta luomua. Tämä on vain raapaisu Contigon tarjonnasta. Yrityksen listoilla on yli kahtatuhatta luomu- ja reilun kaupan tuotetta sekä tukku- että vähittäiskauppaan: apinanleipäpuun (baobab) taimia (à 2.38), keramiikkaa, laukkuja, koruja, yms.

Kasvikset tekevät kuppia

Luomuteetarjonta Contigon sivuilla kattaa yksitoista vihreää teetä sekä kuusi mustaa teetä. Lisäksi tarjolla on mateeta sekä monenlaista rooibosia.  Mister Naga juo mielellään korrektisti hinnoiteltua (€6.90) Darjeeling Singell 1st flushia sekä vahvempaa 2nd flushia. Vihreä jasmiinitee Da Zhang Shan on myös perin tasokasta,  ja teenlehtiä voi hauduttaa toisenkin kerran. Buddhalainen tee on arvataksemme Taohuan (桃花島) saarelta, ja sen korkea hinta vastaa mielestämme sen huippulaatua. Tämä kukkaisa vihreä 1st flush -tee antaa parikin kupillista raikasta juomaa. Kaikki muutkin tilaamamme teet vastasivat odotuksia, mutta takuita emme tietenkään anna. Mikään tee ei miellytä kaikkia.

Tilasimme myös viittä luomu- ja yhtä tavallista kahvia laajasta valikoimasta. Saimme Chiapasin Maragogypea, Papua-Uusi-Guinean Aseki– vuoristokahvia (etiketöitynä Moroben läänin mukaan), perulaista Huànucoa, etiopialaista Sidamon mokkaa, AA Plus arabicaa Mwirian tilalta keski-Keniasta ainoana ei-luomuna sekä vaniljalla maustettua kahvia. Listoilla on tummempaa ja vaaleampaa paahtoa, espressoa ja keski-eurooppalaisia sekoituksia. Kahvit tulivat vastajauhettuina. Kommenteissaan asiakas voi täsmentää viisi eri jauhatusta vaikkapa espressokonetta, tavanomaista kahvinkeitintä, käsifiltteriä tai pressokannua varten. Kaikkia irtokahveja voi tilata papukahvina. Raakakahvilajikkeitakin on useampia, ja kilohinta on noin 6-18 euroa.

Eri arabica-kahvien ominaistuoksut olivat tuoreita ja selkeitä. Turun yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijat ovat äskettäin tehneet laajan arvion suomalaisesta luomu-kahvista asteikolla ‘ihan pyllystä-iso naaaaammm´(linkissä pdf-tiedosto).  Näin tieteellisesti kasvikset eivät Contigon kahveja osaa arvioida. Valittamista ei ole kuitenkaan ollut.

Itävaltalaiset Zotterin suklaat ovat hinnakkaita (€3), mutta vastineeksi tuottajat saavat huomattavasti markkinahintaa korkeamman korvauksen. Pienikin (70 gr.) patukka tyydyttää herkutteluhimon – ainakin hetkeksi. Toinen toistaan ällistyttävämpiä makuyhdistelmiä sekä täytesuklaita on viisikymmentä. Joukossa on laktoositon soijasuklaa Sojashi.

Nämä tuotteet saapuivat viikossa viiden euron kuljetusmaksulla. Suklaat katosivat alta aikayksikön.

Reilut ehdot tuottajille ja kuluttajille

Contigon sivuista on versiot myös englanniksi ja ranskaksi. Tilaus vaatii rekisteröitymisen verkkosivuille. Maksu onnistui luottokortilla. Tuotteet saapuivat viikon ja päivän kuluttua tilauksesta tällä kertaa DHL:n matkassa kotiovelle Helsinkiin. Toimituskulut ovat ainoastaan viisi euroa (!) Saksasta Eurooppaan. Esimerkiksi kimppatilauksella postikulut pysyvät minimaalisina.

Contigon politiikkana on tukea tuottajia, jotka poliittisista, ympäristöllisistä, sotilaallisista tai muista syistä ovat haavoittuvassa asemassa. Jokaisesta teekilosta suunnataan 1.5 euroa projektityöhön. Koska ‘teevero’ on suurin projektitulojen lähde, lienee Contigolla kannustimia panostaa teevalikoimaan. Kahvitarjonta näyttää kuitenkin kasvavan nopeammin.

Read Full Post »

Our daily bread -filmi

Brysselissä pidettävään  Burning Ice #4 festivaaliin liittyen näytetään itävaltalaisen Nikolaus Geyrhalterin palkittu dokumentti OUR DAILY BREAD.

Our daily bread: 19.1. kello 20.30. Antwerpenilainen bändi DAAU (Die Anarchistische Abendunterhaltung) soittaa livenä elokuvaesitystä vartene tekemänsä soundtrackin. Kotisivuilta voi kuunnella ääninäytteitä.

KBC auditorium
Havenlaan/Avenue du port
1080 BXL

metro: Izjer

Read Full Post »

Benelux-blogivinkkejä

Kasvissyöntiä käsittelevien blogien kirjo on laaja.  Vaikuttaa siltä, että suomalaiset kasvissyöjät bloggaavat belgialaisia innokkaammin. Erityistä mielenkiintoa Belgiassa asuville saattaa olla näillä:

FIEKEFATJERIETJES

Jos on halua opetella tai ylläpitää hollantia, vegaanileipomuksiin keskittynyt, pari vuotta toiminnassa ollut blogi fiekefatjerietjes. voi olla oikea paikka suunnistaa. Ainakin kuppikakkufanit saavat sivuilta inspiraatiota.

TOFUPARTY

Tässä englanniksi kirjoitetussa blogissa belgialainen kirjastonhoitaja esittelee tekemiään ruokia, niiden reseptejä ja antaa myös linkkivinkejä.

Osa sisällöstä on myös erillisessä, hollanninkielisessä blogissa.

 

 

Read Full Post »